Mitä nyt mieleen juolahtaa...

Vastuusta

Meillä kaikilla on vastuu omasta elämästämme, vastaamme myös omista valinnoistamme ja hyvinvoinnistamme . Tuo lienee selvää jokaiselle, ainakin teoriassa. Siinä on vastuuta tarpeeksi yhdelle ihmiselle, sen pitäisi riittää mutta usein otamme kantaaksemme vastuun toisen ihmisen elämästä, hänen valinnoistaan ja ennenkaikkea tunteistaan. 

On selvä että vanhempi on vastuussa lapsestaan, hänen hyvinvoinnistaan ja hyvä aiti/isä tekee kaikkensa että lapsi olisi onnellinen ja hyvinvoiva. Se vastuu kuuluu jokaiselle vanhemmalla.
Mutta olemmeko vastuussa lapsen tunteista? Emme voi aina siloittaa lapsen tietä, estää häntä tuntemasta pettymystä, kun asiat eivät aina menekään lapsen haluamalla tavalla eikä hän aina saa tahtomaansa. 

Se vanhempi joka silottaa lapsen tien ettei hän tuntisi pettymystä mistään ja varmistelee ettei lapsi vain tuntisi olevansa epäonnistunut missään, ottaa lapselta pois vastuun omista tunteistaan. Vanhempien tehtävä ei ole pettymysten järjestäminen, vaan niiden käsitteleminen lapsen kanssa, siten että lapsi ymmärtää että ne kuuluvat elämään, aina ei saa haluamaansa, mutta se kuitenkin on hänen omaksi parhaakseen. 

Ymmärtääkö lapsi sen? No ei välttämättä sillä hetkellä kun näköpiirissä on pettymys tai asia ei ole mennyt putkeen hänen haluamallaan tavalla, mutta tämä opettaa lasta käsittelemään omia tunteitaan ja hyväksymään negatiivisetkin tunteet, koska niitähän elämä tuo, aivan varmasti, niiltä ei säästy kukaan. 

Aikuisena helposti taannumme lapsen tasolle kun emme saakaan haluamaamme. Emme ehkä järjestä kohtausta, raavi ja potki emmekä huuda kurkku suorana, vaikka ei sekään ole hullumpi tunteiden purkamiskeino, se vaan ei ole kovin aikuismaista käytöstä ja jos joku niin tekee, tehköön itsekseen, mutta kuka viitsii itsekseen kohtausta järjestää. lapsenkin kohtaus vaatii yleisöä, ei lapsi itsekseen kovin kauan jaksa kiukutella. 

Sen sijaan aikuiset miettivät, surevat, ahdistuvat, lyövät hanskat tiskiin, syyttelevät menneisyyttään, lapsuuttaan ihan mitä tahansa hillittyä aikuisten tapaan. "Taas olen tässä tilanteessa, ei onnistunut, en saanut haluamaani, mikä minussa/noissa muissa on vikana?

Asiat vaan eivät aina mene haluamallamme tavalla. Juttelin tässä vähän aikaa sitten asiakkaan kanssa joka sanoi että hänellä oli kaikki niin selvää. Elämä menee niin ja näin, hänellä oli selvät sävelet kaikkeen, hän oli suunnitellut kaiken ja sitten asiat eivät menneetkään kuten hän halusi. Eivät ne aina mene ja se vaan on hyväksyttävä.

Luulemme tietävämme mikä meille on parasta mutta maailmankaikkeus (Jumala, universumi, ydinminä tms) miksi sitä halutaankaan kutsua on suunnitellut muuta varallemme. Tuo maailmankaikkus tietää paremmin, aivan kuin hyvä isä/äiti tietää lapsensa parhaan. 

Jokainen karkkipussi mitä lapsi haluaa kaupassa ei ole lapsen parhaaksi, vaikka lapsi niin voi ajatella. Se miten lapsi reagoi, siitä vanhempi ei ole vastuussa. Jos hän antaa aina periksi; No okei, tämän kerran saat, mutta ensi kerralla et...ja taas tulee ensi kerta ja sama tilanne, lapsen reaktio on vielä vahvempi ja vanhempi antaa periksi, siinä hän ottaa pois vastuun lapselta tunteistaan.

Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan? Maailmankaikkus on vahva ja periksiantamaton kasvattaja, se ei anna myönnytyksiä;" Okei, no tämän kerran..." vaan se tuo oppiläksyn eteemme uudelleen ja uudelleen, kunnes oivallamme mistä on kysymys. Ja kun oivallamme, on se jo puoli voittoa. 

Kyse on vastuusta. Sinä itse ole vastuussa omasta elämästäsi, omista tunteistasi, mutta ei ole vastuussa toisen tunteista. Sitä mitä toinen tuntee, siinä on hänen oma oppiläksynsä, sinä voit tuoda hänelle oppiläksyä, mutta sinun tehtäväsi ei ole suorittaa tuota oppiläksyä hänen puolestaan, etkä sitä voikaan tehdä, sinä vastaat ja olet vastuussa vain siitä että suoritat omasi. 

Tuo toisen tunteista vastuunottaminen tulee tilanteissa jossa luulemme, huom! luulemme tietävämme mikä toiselle on parasta. Emme voi tehdä ratkaisuja oman elämämme suhteen koska kuvittelemme loukkaavamme toista.

Tosiasia on että jos tarkoituksemme ei ole loukata, vaan teemme jotain ottaaksemme vastuun omasta elämästämme ja toinen siitä loukkaantuu, se on hänen oppiläksynsä. Luulemme joskus olevamme jollekin parasta, emme me välttämättä ole koska emme tiedä hänen parastaan, jokin muu voi olla parempaa, estämme häntä kohtaamasta tuota parasta, ottamalla vastuun häneltä pois ja kannamme sitä harteillamme, kunnes se uuvuttaa meidät itsemme. 

Toisen auttaminen ja vastuuntunteminen toisesta on eri asia. Pitää auttaa ja tuntea vastuuta, mutta kun vastuu alkaa ahdistamaan, se on merkki ; Tämä ei ole enää tehtäväsi!

Maailmankaikkeus viestittää, ja tunteet ovat ne kanava mitä kautta viestiä saa kun vain tunteitaan osaa ja oppii tulkitsemaan. Kaikki lähtee itsestä, jos me emme voi hyvin, emme ole kovin kummosia auttajia. Kun oppii kuuntelemaan viestejä, tulkitsemaan omia tunteitaan, ottaa vastuuta itsestään. 

Menneisyys on tekosyy olla ottamatta vastuuta itsestään tässä hetkessä. Ehjä ja vahva  ihminen ei käytä menneisyyttään  syynä välttää vastuuta omasta elämästään. Maailmankaikkeus opettaa vastuuta, mutta se myös opettaa vastuusta irtipäästämistä. Että voisimme olla eheitä ja vahvoja, se hyödyttää meitä itseämme, mutta myös kaikkia ympärillämme. 

Ehjä ja vahva ihminen ei syyttele eikä sysää vastuuta toiselle, eikä myöskään ota vastuuta pois toiselta. Maailmankaikkeus ei tunne sääliä, se ei jaa voivottelemaan kanssasi, se kysyy ; "Mitä aiot asialle tehdä?"  Silloinkun otamme vastuun omista valinnoistamme, annamme myös vastuun toiselle hänen valinnoistaan, silloin oppiläksy helpottaa. 

Emme enää vedä puoleemme ihmisiä jotka koettavat sysätä vastuun omasta onnellisuudesta/pärjäämisestään  harteillemme. Sillä emme ole vastuussa toisen onnellisuudesta, olemme vastuussa vain omastamme. 

Vedämme puoleemme sitä mitä olemme. Kun olemme ehyitä ja vahvoja ihmisiä, vedämme puoleemme samanlaisia ihmisiä. Kun olemme, hmm..vähemmän vahvoja, silloin vedämme puoleemme samanlaisia. Toinen ihminen on kuin peili, se mikä hänessä on, on myös meissä itsessämme. 

Vahvistuaksemme on vain usein käytävä läpi tietyt prosessit joiden tarkoitus on auttaa meitä vahvistumaan. Elämä ei todellakaan mene aina suunnitelemien mukaan, ja jos menisi, olisimme kovin heikoilla, sillä elämä on myös henkistä kasvua ja tuon kasvun tarkoitus on antaa meille vahvuutta. Että ottaisimme vastuun omasta elämästämme emmekä tekisi karhunpalvelusta muille ottamalla pois heidän vastuuta omasta elämästään.