Katselin aamulla hetken aikaa televisioista tulevaa aamu-ohjelmaa. Tuossa ohjelmaformaatissa asiakkaat soittavat suoraan lähetykseen ja ohjelman juontajat katsovat korteista tai vastaavat intuitiivisesti heidän kysymyksiinsä.
Tänä aamuna juontovuorossa oli naishenkilö, jonka olin aikaisemminkin kuullut ko. ohjelmassa poistavan asiakkaalta kirouksen. Muistaakseni edellisellä kerralla oli kirouksen kysyjälle langettanut 13 vuotta sitten soittajan
koulutoveri. Juontaja tietysti pystyi poistamaan kirouksen.
En tällä kertaa kuullut asiakkaan kysymystä, kuulin vaan kun juontaja puhui kirouksesta jota hän oli poistamassa soittajalta. Hienoa, jos siinä onnistui ja
asiakas sai rauhan. Tarjoitus pyhittää keinot ilmeisesti. Piti kääntää kanavaa, kuten tavallista tuon ohjelman kohdalla.
Kerran tosin kun ohjelmaa hetken katsoin, sain ahaa-elämyksen "tuo ihminen osaa
jotain!" Kyseessä oli puhelu ja asiakas tunnisti tuntomerkin perusteella isänsä...juontaja sanoi, sanon tämän omin sanoin koska en muista täsmälleen hänen sanojaan,että paikalle tulee mies ja ja hänellä
on aivan kuin Chaplinin keppi ja seisoo samanlaisessa asennossa...soittaja sanoi että hänen isänsä oli ollut kova Chaplin-fani. Oivallus asiakkaalta, tosin olisin halunnut kannustaa juontajaa menemään pidemmälle, ottamaan
riskejä epäonnistumisen uhallakin, se tie vie eteenpäin.
Minä en usko kirouksiin. En yleensä arvostele enkä puutu toisten tekemisiin, mutta tuo aihe saa niskavillani pystyyn. Vieläkin siis on ihmisiä jotka
uskovat, ilmeisesti on.
Jokaiselle on omat totuutensa, jokainen uskoo omaan totuuteensa. Minä uskon omaani eikä minun tehtäväni ole vakuuttaa ketään omasta totuudestani. Voin vain kertoa sen mihin en usko, niin
vuorenvarmasti en usko kirouksiin. Siihen että joku voisi kirota meidät. "Kaikki lähtee itsestä", se on totuus. minun totuuteni. Jos uskomme esim. siihen että joko on meidät kironnut, voimme syyttää omia vastoinkäymisiämme
siitä.
Vastuu epäonnistumisista ja vaikeuksistamme siirtyy toiselle. Ei tarvitse katsoa peiliin ja miettiä mitä minä itse voisin tehdä toisin että nuo epäonnistumiset tai vaikeudet poistuisivat tai että mitä
minä voisin oppia tästä tilanteesta. Kaikessa piilee opetus, vaikeuksissakin.Ei ole väliä siitä mitä tapahtuu, vaan sillä miten siihen suhtautuu, sillä on väliä. Syyttelemmekö olosuhteita, toisia
ihmisiä, löydämmekö aina vian muualta kuin itsestämme.
Kaikki epäonnistuvat, kaikilla on vaikeuksia. Kaikki on suhteellista, jollekin työpaikan menetys tai ihmissuhteen menetys voi olla maailmanloppu,
toiset näkevät ne uutena alkuna, joku voi ajatella että vaikeudet johtuvat kirouksista, joku pitää niitä paholaisen hyökkäyksinä.... Minkä vaihtoehdon valitsisit itse jos saisit valita suhtautumisessasi? Minä
ainakin valitsen noista toisen vaihtoehdon koska olen huomannut omassakin elämässäni että se on se kaikkein nopein vaihtoehto päästä eteenpäin elämässä, jättää taakse se mikä on jo
aikansa palvellut. Ainahan sitä emmä juuri silloin ymmärrä, mutta kun päästämme irti menetyksestä, huomaamme että uutta tulee tilalle. Se vaatii vaan irtipäästämistä.
Kirouksiin
ja muihin uskominen lietsovat pelkoa. Tuollaiset asiat myös antaa tälle alalle osaltaan "hömppäleiman." Aika muuttuu ja ihmisten asenteet sen mukana. Se mikä on toiminut sata vuotta sitten, ei enää toimi tässä päivässä.
Kun aloin perehtyä enemmän näihin "henkisiin asioihin", oli vallalla sanonta "Siellä missä on Valoa, siellä on myös Pimeyttä."
Olin vuosia sitten syvässä unessa. Jostain syystä heräsin,
vaikka en olisi halunnutkaan. Oikein kamppailin heräämistä vastaan, muistan vieläkin kuinka tuntui kuin kerros kerrokselta kuoriuduin unen läpi valveille, vastentahtoisesti. En voi sitä tunnetta muuten kuvailla.
Päässäni
pyöri lause, ajattelin että minun on kirjoitettava tuo ylös, muuten en sitä aamulla muista. Se kuului näin "Kuljemme kohti Valoa ja Valossa ei ole pimeyttä."
Se oivallus muutti käsitystäni, toinenkin
samantapainen yöllinen herääminen tapahtui. Olin kuullut ja tunsinkin ihmisiä jotka ovat ainakin omasta mielestään elävät Valossa ja ovat valaistuneita, mietin silloin että mitä se tarkoittaa. En itse kokenut
että olisin ollut, enkä koe vieläkään, olevani sen valaistuneempi kuin muutkaan, elänhän ihan tavallista elämää.... Tuo toinen lause jonka takia piti yöllä nousta kesken unien kirjoittamaan ylös
kuului jotenkin näin:" Ihminen ei elä Valossa, hän vasta opettelee maan päällä sitä mitä elämä on kun elää Valossa."
Uskon tuohon, tosin jotkut väittävät että
esim. Äiti Amma eläisi Valossa jo maan päällä. Voi olla, ei sääntöä ilman poikkeusta.
Minulle laittoi vuosia sitten eräs asiakas ystävänsä kanssa sähköpostia,
nimettömänä tietenkin, ja olisin hänelle vastannutkin, mutta sähköposti-osoite oli jo poistettu käytöstä. "Marja, et elä Valossa, mene Jumalan kasvojen eteen!" , näin viestissä luki.
Samalla hän laittoi linkin erääseen aloittamaansa keskusteluun keskustelupalstalla. En todellakaan elä Valossa, opettelen kuinka minun tulisi elää kun eletään Valossa , mutta Jumalan kasvojen edessä olen
(edelleenkin) joka ikinen päivä. Aivan samoin kuin tuo viestin lähettäjäkin ja hänen ystävänsä.
Tietysti tuo asia vaivasi aikansa, kritiikki kuuluu asiaan, mutta pohjimmiltaan tuosta hänen kirjoituksestaan
kuulsi läpi vanhat opit ja uskomukset, kuten sanottua jokaisella on oma totuutensa mutta sitä totuuttakin voi vääristellä. Se vaivasi hetken aikaa, sen jälkeen jätin omaan arvoonsa. Parhaita opettajia ovat haastavat ihmiset,
ilman heitä emme oppisi mitään. Nyt voisin jopa kiittää häntä, hän oli yksi niistä jotka veivät minua eteenpäin. Tarvitaan arvostelijoita, vähättelijöitä ja kriitikoita, he antavat
"potkun persuuksille", tulee tunne: "Tulet vielä näkemään, en minä luovuta vaan sivuutan ja jatkan eteenpäin." Hyvä vaan että tälläisiä ihmisiä tuodaan, ilman heidänlaisiaan tuskin olisin
oppinut sitä mitä opin.
Tuon henkilön opetus oli kallisarvoinen, se opetti sivuuttamaan kaiken turhan mikä rasittaa ja antoi sisua jatkaa eteenpäin ja uskoa itseesi. Ei hän minun kykyjäni kyseenalaistanut,
vaan sitä mistä ne tulevat....
Kerran eräs kirjailija laittoin minulle sähköpostia. Hänellä oli tarkoitus kirjoittaa kirja vaihtoehtohoidoista yms. ja kysyi suostuisinko haastateltavaksi, hän laittaisi kysymyksiä
sähköpostiini.
En luvannut mitään, pyysin saada nähdä kysymyksen ensin.
Kieltäydyin kunniasta nähtyäni kysymykset, oli esim. kysymys siitä mistä tiedän että asiat joita kerron
tulevat Valosta eikä Pimeydestä...ei aivan noin sananmukaisesti, mutta yksinkertaistettuna. Mitä ihmettä minä tuollaiseen osaan vastata, kun en edes usko tuohon "pimeyteen". Hän tosin käytti toista sanaa jota en viitsi
edes toistaa. Monta muutakin kysymystä;" tunnetko päässäsi siritystä kun aloitat kanavoinnin?" J
otenkin näin tuo kysymys oli...piti ihan kysyä mistä tuollainen kysymys juontaa, hän selitti että Diana
Cooperin kirjassa tuollaisesta on mainittu.
En oikein tiennyt itkeäkö vai nauraa kysymyksiä lukiessani, tiedän että hän loukkaantui asenteestani, pyydän anteeksi, toivotan hyvää kirjalle, tarkoitus ei
ollut loukata, mutta en vaan oikein päässyt jyvälle enkä voi vastata sellaiseen mihin en usko, joten jätin sikseen.
Enhän voi puolustautua tai puolustella sellaista vastaan mihin en itse usko joten siihen on turha lähteä,
en lähde taistelemaan ihmisten uskomuksia vastaan, se on taistelua tuulimyllyjä vastaan.
Hyvä ja paha ovat kaksi asiaa jotka ovat todellisia. Eivät konkreettisesti, mutta itse luomme omaa elämäämme
omilla valinnoillamme, teoillamme ja sanoillamme ja valintamme konkretisoituvat, hyvää tai pahaan.
Sitä niittää, mitä kylvää. Sillä valitsemmeko hyvän vai pahan, ne kaksi ovat meissä luonnostaan,
ei niitä tarvitse toisista ihmisistä tai ulkopuolelta hakea, joten kiroukset yms. joutaisivat jo heittää romukoppaan ja korostaa ihmisen omaa vastuuta valinnoistaan. Sillä kaikkihan lähtee itsestä.