Mitä nyt mieleen juolahtaa...

Miksi miehet valehtelevat?

Tuo otsikko ei ole minun keksimäni, satuin sen vaan lukemaan Kauneus ja Terveys-lehdestä hammaslääkin aikaani odotellessani. Yhtä hyvin voisin kysyä miksi naiset valehtelevat, tai ihmiset yleensäkin... Tuossa lehdessä lukija kysyi psykologi Ilona Rauhalalta (muistankohan nimen oikein?) miksi hänen miehensä sepittää tarinoita, toisin sanoen valehtelee, vaikka jää niistä yleensä kiinni.

Sinänsä tuo teksti oli minulle ajankohtainen. Samaa olen miettinyt itsekin, miksi miehet (tai mies, en yleistä, mutta minun kohdallani on yleensä miehestä kysymys.) 
Oikeastaan tuo miksi-kysymys ei ole oleellinen, vaan se mitä asialle aikoo tehdä, salliiko valehtelun vai en. Minä olen päättänyt että en salli. Myönnän, joskus olen sortunut samaan, "puhelin on äänettömällä, en voinut vastata", vaikka olisinkin voinut , katsonhan minä siitä huolimatta puhelinta ja olisin voinut soittaa takaisin jos vain olisin halunnut, olen väittänyt olevani muualla kuin missä olenkaan, ihan vaan sillä että totuus on ollut että en vain ole juuri silloin halunnut tavata...olen ehkä halunnut välttää kertomasta totuutta etten loukkaisi. 

Jotkut välttävät kertomasta totuutta välttääkseen riitoja, jotkut välttääkseen loukkaamsta, joku voi vain olla valehtelija luonteeltaan ja valkoisten valheiden lipsauttelua ei edes pidä itsekään  valehteluna. Varsinkin jos toinen uskoo tai haluaa uskoa jatkuviin ontuviin selittelyihin ja valheisiin. 

Valheen käsitys muutenkin on himmentynyt. "Valkoisten valheiden", totuuksien kiertäminen ja varsinkin sen myöntäminen että on tullut vähän valehdeltua on vaikeaa, totuudesta on tullut suhteellinen käsite ja valehtelusta osittain hyväksyttyä. Sitä harrastavat kaikki, onko se kun mies kysyy paljonko maksoit noista kengistä ja  vaimo pienentää summa puolella, valehtelua? Varsinkin jos ne on omilla rahoillaan hankkinut. On se, jos tarkkoja ollaan, mutta ehkä oleellista on se miksi tilanne on päässyt sellaiseksi että asioita on kaunisteltava, miksi vaimo yleensä on tilivelvollinen omien rahojensa käytöstä? 

Ihmissuhteissa valehtelu on tavallista. Minun viimeisin suhteeni kariutui ehkä  tästä syystä. Olisin ehkä voinut ummistaa silmäni ja jatkaa jos en olisi välittänyt. Mutta en osaa olla välittämättä, en voi olla suhteessa missä tunnen että minua ei arvosteta totuuden vertaa. En olisi halunnut tätä oppiläksyä enää. luulin jo että olin oppinut arvostamaan itseni, mutta ilmeisesti en vielä tarpeeksi.  Tarkoitus tälläkin ihmisellä joka tuotiin minulle, ihana ihminen mutta piti tapahtua se mikä tapahtui että osaisin päästää irti. Kerta kerralta se käy helpommin, enää en jää roikkumaan ihmissuhteeseen jossa maailmankaikkeus viestittää "tämä ei ole parasta mahdollista sinulle." Kuuntelen viestejä ja opin, kolmen voima on se mihin uskon; kun joku asia tapahtuu kolme kertaa,  minä teen ratkaisuni ja  tottelen maailmankaikkeutta.  Minä en aina tiedä omaa parastani, haluan asioita jotka kuitenkin eivät ole minun parhaakseni, hangottelen vastaan ja koetan ummistaa silmäni totuudelta koska "minä haluan"... Onneksi on joku korkeampi voima joka ohjaa, sitä vain on kuunneltava.
Kaiken lisäksi suhde keski kolme  kuukautta, kolme päivää ja kolme tuntia, voiko sitä enää väärin ymmärtää?

Olen miettinyt sitä  kuinka annamme menneisyyden vaikuttaa uusiin ihmissuhteisiin. Jos menneisyydessä on pettämistä, on vaikea luottaa toiseen ja menneisyys tunkee väliin. Mitä väliä mitä menneisyydessä on kokenut, sen voi jättää taakse ja antaa uuden mahdollisuuden uudelle. Menneisyyttä tuodaan meille ihmissuhteissa niin kauan kuin osaamme päästää irti, oppia luottamaan, myös itseemme ja ennenkaikkea itseemme. Se että on pettynyt ihmissuhteissa ja antaa sen estää itseään menemästä eteenpäin, kertoo enemmänkin siitä että ei luota itseensä. On vaan opittava luottamaan itseensä, siihen että ei säry vaikka aina kohdalle tuleva ihminen ei toimikaan odotustemme mukaisesti. Silloin on vaan tehtävä päätös: Sopiiko tämä minulle, hyväksynkö tämän ja jos vastaus on "ei", on taas jatkettava eteenpäin ja katsottava mitä tulevaisuus tuo. Aina se tuo uutta, mutta ehtona on päästää irti menneestä. Jos emme ole päästäneet irti, sama tilanne toistuu, uudessakin ihmissuhteessa. Siinä piilee oppiläksy jota ei pakoon pääse, se tuodaan eteemme aina uudelleen kunnes sen oivallamme. Kolme kertaa, joskus neljäkin jos emme ala oppia. Sen takia kysymme usein "miksi minulle aina tuodaan tälläisiä tilanteita/ihmissuhteita.?"

Joku kysyi kerran minulta että mistä sen "oikean" tunnistaa. Jokainen on oikea siihen hetkeen, jokainen suhde on merkityksellinen, eikä ole "väärää" ihmistä. Jokaisesta voi oppia ja jokainen tuo oppiläksyä. Kun olemme läksymme oppineet tulee "oikea." Hänet tunnistaa siitä että suhde menee omalla painollaan, kaikki on helppoa. Suhteen eteen ei tarvitse ponnistella vaan kaikki on selvää, molemmat etenevät suhteessa samaan tahtiin eikä toisen tarvitse vaatia tai hoputtaa toista. Ei ole turhaa vääntämistä eikä kääntämistä, asia etenee omalla painollaan. Siitä sen tunnistaa. Valitettavasti ennen sitä, varsinkin varttuneemmalla iällä, on käytävä läpi sitä ennen toisenlaisiakin suhteita. Oppiaksemme oman arvomme ja oppiaksemme jättämään menneisyyden taakse, oppiaksemme oman arvomme jotka menneisyyden suhteet ovat usein himmentäneet. 

Juttelin kerran tuttavani kanssa. Tilanne oli sellainen etten voinut paneutua asiaan syvällisemmin mutta se mitä hän sanoi jäi mieleeni. Hän puntaroi omaa avioliittoaan ja mainitsi ettei hän ymmärrä miksi hän tuhlaa elämäänsä suhteessa mikä ei anna hänelle mitään. En tainnut edes vastata, en ennättänyt, mutta jälkeenpäin mietin että miksi-kysymys on maailman turhimpia kysymyksiä. Tuossa tilanteessa oikea kysymys olisi "mitä aioit asialle tehdä?" 

Miksi ihmiset valehtelevat?  Johtunee siitä että se on helpoin tapa livahtaa pois tukalasta tilanteesta. Sen, joka joutuu valehtelemaan, ehkä hänenkin kuuluisi miettiä, miksi hän valehtelee vaikka ei valkoisia valheita itselleen myöntäisikin...onko motiivi todella olla armollinen toiselle, jos on, sen hyväksyn, kerran kaksi kertaa, mutta en enää kolmatta.
Minä olen jo oppinut kuinka maailmankaikkeus toimii, sen oppiminen vei minulta koko elämän tähän asti. En enää hyväksy valheita ihmissuhteissa, annan mahdollisuuden; Kysyn, "miksi valehtelit?"  Jos en saa vastausta, anteeksipyyntöä tai hyvää selitystä, (toisaalta valehtelulle ei ole hyvää selitystä) annan asian olla ja kysyn itseltäni mitä aion asialle tehdä...olen antanut mahdollisuuden, kolme kertaa, enempiä mahdollisuuksia ei minulta liikene, en tuhlaa aikaani siihen mikä ei ole tarkoitettu vaan siirryn eteenpäin koska tiedän että uutta tulee, kerta kerralta helpompaa ja parempaa mutta se vaatii irtipäästämistä. Näin maailmankaikkeus toimii.