Mitä nyt mieleen juolahtaa...

Luottamisesta ja muusta

Joskus on päässä niin monta asiaa mistä voisi kirjoittaa, välillä pää on aivan tyhjä. Silloin kun ei ole asiaa, on parasta olla hiljaa. Nyt alkoi niin monta asiaa risteillä mielessä etten tiedä miten saan sen kaiken järjestymään loogiseksi tekstiksi...koetan kuitenkin, en mieti mitä kirjoitan, annan vaan mennä...katsotaan mitä tulee vai joudunko pyyhkimään tekstin pois.

Joskus asiakkaat kyselevät minusta itsestäni. Milloin kaikki alkoi, olenko jo lapsesta asti nähnyt asioita jne. Yhteenkään kysymykseen ei ole helppo vastata, oikeastaan ei ole kyllä ja ei vastausta. Asioita on vaikea selittää lyhyesti, silloin kun jokin asia on itselleen itsestään selvyys, sitä on vaikea selittää. Jotkut asiat on meille sisälle rakennettuja, niitä ei voi aina sanoin selittää, kuten ei sitä miten kanavointi toimii käytännössä, miten näen asioita yms. Ne vaan ovat osa minua, ei sen kummempaa. 

Kuitenkaan arkipäivässä, jolloin olen "oma itseni" en koe enkä näe mitään ihmisistä. Ihmisten asiat eivät minua kiinnosta siinä mielessä että tuntisin edes tarvetta siihen. " Aina luvan kanssa" ja lupa on silloin kun asiakas itse pyytää kanavointia. Tosin joskus on tullut pakottava tarve sanoa jotain vaikka lupaa ei olisikaan, silloin pyydän mielessäni varmistusta asiaan, saanko sanoa..varmistus voi tulla vaikka siitä että henkilö itse alkaa puhua edesmenneestä äidistään, juuri siitä jota viesti koskee ilman että olen ottanut asiaa puheeksi. 

Harvemmin kuitenkin näin, ne jotka joskus tulevat sanomaan vapaa-ajallani minulle; "Katso nyt minulle jotain tai näetkö minulle mitään" sanon vaan että työ on työtä ja tuskin kampaajakaan kulkee aina sakset taskussaan valmiina vapaa-ajallaan leikkaamaan ihmisten hiuksia.:) 

Tästä minun ei pitänyt puhua ollenkaan, tuo aihe mistä kirjoitin ei ollut mielessäni, se vaan tuli..kaipa silläkin on tarkoitus. 

 Kerroin jotain erostani edellisessä päivityksessäni. Silloin kun oli vaikeinta, huomasin että monet ystävät joita aikoinaan vuosia kannustin, tuin ja autoin heidän omissa suhteissaan, eivät juurikaan välittäneet kuunnella minun asioistani . Pitkäaikaisin ystäväni, jota olin useampia vuosia tsempannut ja koettanut auttaa hänen vaikeassa suhteessaan, sanoi minulle;( olin muutaman kerran...siis todella muutaman kerran...puhunut vaikeuksista suhteeessani) "Älä enää jaksa jauhaa samaa!" Tämä ystävyys jäi taakse, tosin ei tuon sanomansa takia, vaan monen muun asian takia. 

Olenko katkera tuolle ystävättärelleni? En suinkaan, vaan helpottunut. Päästin irti siitä mikä oli minua ahdistanut minua jo vuosia. En pitänyt  hänen tavastansa  toimia joissakin asioissa ja se ahdisti, tuo ystävyys oli tullut jo tiensä päähän, se ei enää antanut minulle mitään. Uskon että maailmankaikkeus, Jumala tai miksi sitä haluaakaan kutsua, laittaa asioita tapahtumaan silloin kun on aika päästää irti, jos emme itse osaa päätöstä tehdä. 

Kirjoittaminen on hyvä keino käsitellä omia tunteitaan. Kun en halunnut rasittaa ystäviäni omilla murheilla, kirjoitin. Käsittelin niissä omia tunteitani, eroani ja turhautumistani ja pettymistäni exääni. Taisin välillä oikein olan takaa haukkuakin häntä ja hänen toimintaansa, en kuitenkaan kirjeitä hänelle antanut. Poltin ne. Ajattelin että kyllä maailmankaikkeus vie perille sen minkä katsoo tarpeelliseksi, ei minun sitä tarvitse tehdä. Samalla kävin läpi omia tunteitani, oikeastaan koin sen paljon terapeuttisemmaksi kuin jos olisin, kuten ex-ystävättäreni sanoi "jauhanut samaa" jatkuvasti ystävilleni. 

Haluan päästää irti vihasta, joku on sanonut että vihan tunteminen jotakin kohtaan on kuin joisi itse rotanmyrkkyä ja jäisi katselemaan kun rotta kuolee... aika osustasti sanottu mielestäni. En vihaa exääni, en tuhlaa tunteitani sellaiseen joka vain syövyttää minua sisältäni. Hän on  hyvä mies, hän vaan teki asiat väärällä tavalla, väärässä järjestyksessä. Asiat olisi voinut hoitaa toisinkin. Me molemmat olimme ja olemme edelleen hyviä ihmisiä, emme ehkä olleet sitä enää toisillemme, mutta ehkä joskus molemmat  olemme sitä jollekin toiselle. 

En halua käyttää menneisyyttä tekosyynä olla luottamatta ihmisiin, tässä puhun lähinnä rakkaussuhteissa, on annettava itselleen ja toiselle mahdollisuus. Jos petyn, entä sitten, jos luottamustani käytetään väärin, entä sitten... se on vain elämää, aina tulee uutta ja parempaa tilalle. Kun luopuu jostakin joka ei anna itselleen enää mitään, uutta annetaan tilalle. Se on universumin laki, tyhjä tila täyttyy, aina, kun vaan antaa itselleen luvan päästää irti menneestä. 

On annettava itselleen mahdollisuus luottaa, toiselle olla mahdollisuus luottamuksen arvoinen ja olla myös itse sen arvoinen. Jos se ei kanna, tulee uutta, menneisyys ei saa olla tekosyy johon vedota ja väistää vastuuta ihmissuhteissa. Olen usein kuullut sanottavan että "on vaikea luottaa kun silloin aikoinaan joku petti luottamukseni". Viis siitä, se on tekosyy olla uskaltamatta luottaa. Emme me mene rikki jos petymme ihmissuhteissa, aina on annettava itselleen mahdollisuus luottaa. Uudet ihmissuhteet ovat kasvunpaikka, itselle ja toiselle. Luottaminen ei tarkoita sinisilmäisyyttä, jos toisessa, tai itsessä,on piirteitä joista ei pidä tai joita ei hyväksy, on annettava hieman aikaa muutokselle.
Toista ei voi kuitenkaan muuttaa mieleisekseen eikä toinen voi muuttaa meitä, muutos tulee jokaisen omasta sisimmästä jos siihen on halua. 
Liian paljon yritämme muuttaa toista ihmistä  mieleiseksemme  ymmärtämättä että voimme muuttaa vain omaa asennettamme ja suhtautumistamme. Jos sitä emme pysty muuttamaan, silloin on turha haaskata aikaa suhteeseen tai asiaan joka ei anna meille hyvää oloa. Aika on jättää taakse ja jatkaa eteenpäin. 

Enpä tiedä tuliko edes kaikki mitä mielessä oli tässä sanottua, mutta jatkan taas juttua kun päässä alkaa tekstiä virrata. Huomenna armo uus, aamusta vietävä tyttärentytär uimahallille kahdeksaan, sitten tunnin lenkki, päivällä 4 puhelua, yksi asiakas kotiin, viideltä lopetan työt , sitten kauppaan ostamaan ruokatarvikkeita äidilleni, siivousta hänen luonaan, illalla vielä neiti yökylään kun tyttäreni on yötöissä, siinäpä se on minun huominen päiväni, aivan tavallinen päivä.