Menneitä asioita

Talvi on mennyt ja olen, kuten Jari Sillanpää "aloittanut kuntokuurin." Terveisiä vaan hänelle ja tsemppiä tulevaan Se mikä on tapahtunut, on tapahtunut ja edessä on kaksi tietä. Joko jatkaa samaa rataa tai muuttaa suuntaa....joskus meitä herätellään nähdäksemme tienristeyksen selvemmin, oma asiamme kumman tien valitsemme eikä siitä valinnasta voi kukaan toista tuomita. 

Olen aina ollut kova liikkumaan, tosin viime vuosi toi poikkeuksen. En vaan jaksanut....nyt olen taas aloittanut lenkkeilyn ja kunnonkohotuksen.Tänäänkin aamulla lähdin puoli 8 reilun tunnin lenkille.  Odotan innolla että pääsen metsään, vaikka rakas koirani Polo ei enää vierellä  juoksekaan, Polo  juoksentelee nyt "koirien taivaassa." Tosin olen  sitä mieltä että sama paikka eläimillä on kuin ihmisillä täältä lähdön jälkeen, ei ole erillistä "koirien taivasta", se on vain sanonta. Kiitos Pololle , olit "äitin hyvä poika."

Muustakin luovuin viime vuoden puolella, 25 vuotta kestänyt suhde tuli tiensä päähän. Luopuminen ei ollut vaikeaa, loukatuksi tulemisen tunne oli ja ehkä on edelleen vaikeampi käsitellä. Pettyminen siihen kun lukemattomat lupaukset eivät pidäkään, loppuajalla tuskin kahta viikkoakaan, sen asian käsitteleminen oli vaikeaa. Halu luottaa tekee ehkä sinisilmäiseksi ja silloin ummistaa silmänsä tosiasioilta joita ei halua nähdä vaikka merkit on selvät.
Ajattelen että on lupauksia joita annamme pakon edessä, tai sitten saadaksemme asian hetkeksi pois päiväjärjestyksestä, ne harvemmin pidämme. On myös "sydämen lupauksia" jotka meidän tulee pitää, jos ne rikomme, teemme väärin.
Luulen että noissa lupauksissa oli kyse edellisistä, ehkä jo luvatessaan ex-mies tiesi ettei tule pitämään lupauksiaan. Aina löytyy porsaanreikä jolla lupauksesta voi livetä.
Toista ihmistä ei voi muuttaa mieleisekseen, muutoksen on tultava ihmisestä itsestään vain jos hän itse haluaa muuttua, se tapahtuu. Sitä muutosta vain ei kannata jäädä odottelemaan...sen opin. 

Kun on itse kokenut, ymmärtää. Ehkä juuri siksi ihmissuhteet nousivat ykkösasiaksi istunnoissa viime kesän aikana. Oli paljon asiakkaita joilla oli miltei täsmälleen sama tilanne, heidän kauttaan tavallaan pystyin käsittelemään omaakin asiaani, kiitos siitä heille. 
Oli outoa huomata että vaikka kuinka luulee tuntevansa toisen ihmisen, tilanteen muuttuessa toisesta ihmisestä tulee täysin vieras...hän toimiikin täysin odottamattomalla tavalla. Jotenkin näin se meni aikaisemmassani kirjallisessa kanavoinnissani:" Ei toista voi tuntea jos ei sielussaan asusta" ja kukapa meistä toisen sielussa asustaa...

Menneet ovat menneitä, koetan oppia virheistäni, niitä olen minäkin tehnyt. Asioita ei voi lakaista maton alle,silloin siitä  kasvaa liian suuri keko johon joskus kompastuu, parisuhteessa varsinkin. Meidän kekomme vain kasvoi vuoren korkuiseksi, sitä emme enää pystyneet ylittämään.... viimeiset vuodet olimme kuin kaksi toisilleen vierasta ihmistä jotka on pakotettu elämään yhdessä, voisiko siinä käyttää vanhaa fraasia, kasvoimme erillemme.

En olisi osannut päästää irti ellei sitä viimeistä pisaraa olisi suhteessamme tullut. Hän löysi toisen, kuuntelijan ja ymmärtäjän, ainakin siihen hetkeen. Hyvä niin, jouduin päästämään irti. Emme aina ymmärrä omaa parastamme, silloin on aika "yläkerran" puuttua peliin. Tulee se "viimeinen pisara" jossa ei enää ole vaihtoehtoja. Miksi tuhlata elämäänsä ihmissuhteeseen joka ei enää puolin ja toisin anna mitään kummallekaan, ollaan vaan yhdessä tavan vuoksi kun ei uskalleta kumpikaan lausua ääneen sitä että ero olisi paras ratkaisu molemmille, molemmille on parempaa tulevaisuudessa, uskon niin. Kaikesta huolimatta toivon exälleni hyvää, hän valitsee itse oman tiensä tienristeykseen tullessaan, minun ei tarvitse enää kuormittaa itseäni  hänen valinnoillaan eikä pelätä hänen puolestaan.  
Nyt vastaan vain itsestäni ja se on helpottanut elämääni. Ei ole enää pelkoa toisen valinnoista, menen eteenpäin omalla tielläni ja vahvistun. Olen jo vahvistunutkin ja tyytyväinen elämääni. Vielä vuosi sitten pidin kiinni jostakin mikä ei ollut sen arvoista, nyt kun olen päästänyt irti, näen että tarkoitus oli tälläkin. Sitä vain oli vaikea uskoa vielä viime kesänä.

Tarkoitus oli silläkin että emme saaneet taloamme myytyä pari vuotta sitten emmäkä pystyneet ostamaan unelmiemme taloa rannalta, se ei olisi asiaa muuttanut, ero olisi tullut joka tapauksessa ja talosta lähteminen olisi ollut toiselle meistä vaikeampaa, lisäksi taloudelliset asiat olisivat vaikeuteneet.... jälkeenpäin kaiken tarkoituksen vasta näkeekin. 

Nyt ajattelen usein että Luojan kiitos näin kävi...elämä antaa ja ottaa, näin sanotaan, minulta se otti jotain pois, mutta antoi tilalle parempaa. Oikeuden päättää omasta elämästäni, oikeuden tehdä omia valintojani, nyt on minun aikani elää omannäköistä elämää.  Siinä sivussa vahvistua entisestään ja voimaantua, ajattelen että silloin kun itsestä tehdään syntipukki asioihin joihin ei ole syyllinen, siinäkin on tarkoitus. Se on potku persuuksille, jos sanonta sallitaan, silloin on lupa sisuuntua ja ajatella." Tulette vielä näkemään, minä pärjään." Tämä sisu on vienyt minua eteenpäin ja vie edelleenkin. Ei kostoksi vaan itseni parhaaksi, sillä minähän pärjään ja jätän taakseni sen mikä ei enää ole minun parhaakseni, se on paras anteeksianto minkä voimme toiselle suoda; emme anna menneen estää meitä menemästä eteepäin elämässämme.