Mitä nyt mieleen juolahtaa...

"Hyväksy kaikki, älä odota mitään"

Joulun maissa sain tyttäreltäni luettavaksi Mirja Kärnän kirjan "neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä." 
Itsekin olen joskus ajatellut miten olisi mukavaa lähteä kävelemään tuo pyhiinvaellusreitti, mutta luulenpa että olen liian mukavuudenhaluinen viikonkaan reissuun yhteismajoituksineen jamajapaikasta toiseen vaeltamiseen. Mukavuuksia on oltava ja siksi parasta tyytyä muutaman tunnin vaeltamiseen suomalaisessa luonnossa. 

Sinänsä tuo kirja ei minua puhutellut, ei silti että sitä moittisin, ei vaan puhutellut...ja ihmettelin vähän sitä lukiessani miksi minä tätä luen, ajanhaaskausta, kunnes
kirjan loppupuolella oli lause joka jäi mieleen, " hyväksy kaikki, älä odota mitään."
Mitä ihmettä tämä tarkoittaa, miten voi elää hyväksymällä kaiken ja olla odottamatta mitään.? Jokainen voi tämän tulkita ja ymmärtää omalla tavallaan, minulle se kyllä aiheutti pohdintaa ja aiheuttaa edelleenkin. Onneksi tilaisuuksia harjoitella tätä tuodaan jatkuvasti elämässä, ihmissuhteissa, työssä ja muissakin elämän osa-alueissa.

Se miten minä tämän oivalsin, oli se että usein joudumme tilanteisiin joita on vaikea hyväksyä. Kapinoimme mielessämmä tilannetta vastaan ja koetamme väenväkisin löytää ratkaisua. Vaikka ratkaisu ei ole omissa käsissämme eikä mielessämme, irrottautuminen tilanteesta tuo ratkaisun, pään tyhjentäminen "turhista huolista" tuo tilanteeseen aikanaan ratkaisun. 

Vaikka pystyisimme irrottamaan ajatukset tuosta "ei-hyväksyttävästä" tilanteesta, luomme usein tilanteen ratkaisemiselle tietyt raamit. Siirrymme ajattelussamme tulevaisuuteen, jäämme odottamaan tiettyä ratkaisua, usein toivomme tilanteen ratkeavan juuri toivomallamme tavalla. Siirrymme "odotuksen tilaan."

Silloin elämme tulevaisuudessa, keskitymme siihen mikä meiltä puuttuu, emme siihen mitä meillä nyt jo on...kiitollisuuden henkinen laki astuu voimaan, "olla kiitollinen siitä mitä meillä nyt on."

Olen lukenut elämäntaito-oppaita, ja joskus olen itsekin ajatellut että keskittymällä haaveilemaan asiasta jonka elämäämme haluamme, luomalla sille valmiit puitteet, tuo asia mikä meiltä puuttuu, ilmaantuu elämään tuosta vaan.  Jos haluamme ihmissuhteen, suurinpiirtein pitäisi raivata vaatekaappi tyhjäksi toisen tavaroille, kattaa aamiainen kahdelle, haaveilla, haaveilla...silloin puute täyttyy. Jo ajat sitten toki ymmärsin ettei se ihan näin mene ja tämäkin otsikon lause viittaa aivan muuhun. 

Joskus olen ystävieni kanssa pohtinut että sorrumme liikaa analysoimaan asioita, "nyt loppuu analysoiti, annetaan vaan mennä "mutta kohta huomaamme olevamme  taas suuressa viisaudessamme analysoimassa jotain ihmissuhdetta, ihmistä tai tilannetta. Kaiken tarkoitusta ei tarvitsekaan ymmärtää siinä hetkessä, riittää kun hyväksyy ja jättää turhat analysoinnit, tulevaisuus kyllä tuo ratkaisun. Avainsana on hyväksyminen tilanne sellaisenaan ja olla asettamatta toiveita tulevaisuuteen tilanteen ratkeamiseen. Kun jätämme portit auki "yläkerralle" toimia, emme rajoita tilanteen, ihmissuhteen tms. ratkeamista omilla rajoittuneilla ratkaisuilla, silloin tilanne ratkeaa meille parhaiten sopivalla tavalla. 

Näemme vain yhden avoinna olevan portin, se miten toivoisimme asian ratkeavan, eikä se aina ole meille se paras mahdollinen tulevaisuuden kannalta. Turha rajoittaa itseään, antaa vaan kaikkein porttien olla sepposen selällään ja oikea portti löytyy kun emme odota tiettyä ratkaisua. Monimutkaista? Ei ollenkaan kun sen oivaltaa.


(Kuva oppilastyö maalauskurssiltani.)