Mitä nyt mieleen juolahtaa...

Kun tässä taas vuosi taas vierähti niin kerron mitä mietteitä se minussa herätti.  Joskus nuorempana tuli tehtyä lupauksia jotka ei sitten pitäneetkään, joskus olen katsonut omaa tulevaa vuotta ja tavallaan asiat  ovat  toteutuneetkin, tänä vuonna en tuntenut tarvetta siihenkään.
 
Asiat menevät juuri niinkuin on tarkoitettu, luotan siihen eikä minun kaikkea tarvitse tietääkään. Keskityin saattamaan loppuun sitä mitä olen koko viime vuoden työstänyt, rajojen vetämistä, " EI:n "sanomista ja sitä että rajaan pois elämästäni pois sitä mikä ei enää anna iloa, koskeepa se ihmisiä, asioita tai omia asenteitani jotka vievät turhaan energiaani eivätkä enää anna iloa, kaikki sellainen on jo täyttänyt tehtävänsä elämässäni. Laitan me matkaan, toivotan kaikkea hyvää ja jatkan eteenpäin. 


Sillä kaikki sellainen jarruttaa minua, se mikä ei tuo iloa, vaan ennemmin ahdistusta joutaa pois. Ahdistus on voimakas sana, mutta käytän sitä, sillä jos ilon vastakohta on "suru", se sana ei oikein kuitenkaan sovi tähän enkä parempaa sanaa keksi. 

Jos joku ymmärtää asian väärin, niin korjaan, en elä jatkuvassa ahdistuksessa, elämäni on kunnossa, kaikki hyvin, haluan vaan irrottautua kaikesta mikä on aikansa palvellut sillä haluan mennä eteenpäin elämässäni enkä kantaa tarpeetonta reppuselässä, ihmistä tai asiaa, se hidastaa kasvua ja saa asiat junnaamaan paikoillaan, uuden tuleminen vaatii aina tilaa ja tyhjä tila täyttyy aina. 

Ihmisissä tarkoitan "energiasyöppöjä" ihmisiä. Jokainen vvarmaan tietää mitä tällä tarkoitan. Suhde on joskus voinut olla hyväkin, mutta tässä hetkessä se vie enemmän kuin antaa. Koetan aina miettiä ihmissuhteitani sitä kautta olenko minä itse energiasyöppö, tunnustan, olen varmaan joskus ollut, enkä ole ymmärtänyt päästää irti, nyt olen sen verran viisastunut ymmärrän antaa tilaa toiselle, en ripustaudu enkä vaivaa jos tuntuu että toinen haluaa päästää irti. 

Olen myös oppinut vaatimaan samaa toiselta. Jos suhde (enkä tässä puhu pelkästään rakkaussuhteista tms., ystävyys ja kaveruussuhteetkin voivat viedä turhaa energiaa) haluan päästää irti tuosta ihmisestä. (tai asiasta). Jätän taakse, sivuutan, jos ihmissuhteissa toinen ei ymmärrä, oikeastaan se ei ole minun ongelmani.

Voi kuulostaa tylyltä, mutta meille jokaiselle tuodaan kasvunpaikkoja. Nämä tilaisuuden ovat oiva paikka oppia irtipäästämistä siitä mikä ei enää palvele tarkoitustaan. Mistään, mikä tuo enemmän iloa kuin ahdistusta, ei ole tarkoitus eikä tarvitse päästää irti, vain siitä mikä ei enää tuota iloa. Tunteet ovat mittari, ne kertovat tulevaisuudesta. 

Jokainen osaisimme ennustaa hieman enemmän tulevaisuutta mikäli osaisimme tulkita ja kuunnella omia tunteitamme. Kun jokin asia ahdistaa, se on esimakua tulevaisuudesta. Irtipäästämisestä. 

Ajattele asteikkoa yhdestä kymmeneen. Mieti työtäsi, ihmissuhdettasi, jotain muuta sinulle tärkeää asiaa. tuottaako asia sinulle iloa, onko ilo asteikossa vaikka yhdeksän kohdalla? Ei huolta, asia tulee olemaan elämässäsi vielä tulevaisuudessa, tosin jos jossain vaiheessa huomaat että ilon osuus on vähentynyt vaikka alle puoliväliä, voi olla mahdollista että olet "irrottautumisprosessissa", sinua valmistellaan muutokseen.

Elämä on prosessi ja harvat asiat tapahtuvat yhtäkkiä. Meitä valmistellaan muutokseen sisäisen prosessin kautta ja kun osaamme kuunnella sieluamme, olemme vapaaehtoisesti valmiina kun muutos mahdollisen turhan luopumisen kautta tapahtuu. 

Puhun luopumista mutta yhtä hyvin voisin puhua uuden tulemisesta elämään. Suomi on kuitenkin kateellisten maa, joten en hehkuta sitä kaikkea mitä itse olen elämääni saanut turhasta luopumisen kautta. Mainitsen kuitenkin, luottamusta, varmuutta että asiat jotka on tarkoitettu tapahtuvan tapahtuvat juuri silloin kuin on tarkoitus. Minun ei tarvitse tavoitella mitään, se mikä minulle on tarkoitettu se tulee, juuri silloin kun on oikea aika. 

Jos tavoitelen jotain, mikä ei ole minulle siinä hetkessä tarkoitettu, tai ei ole tarkoitettu ollenkaan..."minä haluan"- periaatteella (koska en tiedä omaa parastani, luulen vain tietäväni) en saa asioita tapahtumaan vaikka kuinka yritän. Maailmankaikkeus sanoo: "Ei", asiat junnaavat eivätkä mene omalla painollaan eteenpäin, silloin minun haluni on ristiraadassa minun parhaani kanssa ja voin unohtaa asian. Antaa sen mennä omalla painollaan, luopua ja päästää irti ajatuksesta "minä haluan."

Olkoon tämä vastauksena sille asiakkaalle joka tänään soitti ja kysyi, alkavatko asiakkaat toteuttaa asioita mitä sanon. Verrannollinen tuohon "minä haluan"-asiaan. Voi yrittää toki, kukapa sen estää, mutta minä sanon ei onnistu, vaikka yrittäisikin jos aika ei ole oikea. Jos aika on oikea, se mikä on tarkoitettu tapahtuvaksi, tapahtuisi joka tapauksessa, ennemmin tai myöhemmin ihmisen siihen voimatta vaikuttaa.

Joskus, harvoin tuota irrottautumisprosessia ei ole. Asia tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta ja on pakko luopua vaikkapa hyvästä työpaikasta. Asiaan ei ole ennättänyt valmistautua mitenkään ja mieli kapinoi. Joskus meidät pakotetaan luopumaan uuden tulemisen tieltä. Maailmankaikkeus korvaa aina menetetyn kun päästämme irti. 

Mieti mitä olet menettänyt. Mieti miten se on sinulle korvattu. Ja jos et ole mielestäsi saanut korvausta, mieti oletko jäänyt jumiin menetettyyn. Harmitteletko, oletko katkera. Päästä irti, luovu! Silloin avaat väylän uuden tulemiselle.
Jotain samaa tulet saamaan, parempaakin. Jokin muistuttaa entisestä, olipa se vaikka iso koivupuu pihalla tai koti mistä näet kauaksi, se on maailman kaikkeuden tapa antaa hyvitystä menetetystä jotain samaa mutta parempaa ja sen "hyvyys" on suoraan verrannollinen siihen miten olet päästänyt irti menneestä, siitä turhasta mikä rasittaa enten juuri itseäsi. 

Tämä työ on opettanut minua. Olen oppinut päästämään irti vanhoista uskomuksistani ja ottanut ( tai saanut) uutta tilalle. Joihinkin asioihin mihin uskoin vielä vuosia sitten, on tullut muutosta. Ehkä olen mennyt eteenpäin, jättänyt taakse vanhaa ja ottanut uutta oppia tilalle. 

Ehkäpä tärkein asia on ollut huomata että itse luomme omaa elämäämme, olemme mahtavia luojia, emme vaan aina ymmärrä kulkea virran mukana vaan hangoittelemme vastaan. 

Kun päästämme irti menneisyydestä, emme käytä sitä tekosyynä estää meitä elämästä oman näköistä elämää, juuri sellaista kun itse haluamme, niin annamme maailmankaikkeudelle tilaisuuden toimia meidän parhaaksemme. Kun asiat menevät omalla painollaan, asiat tapahtuvat, elämme juuri tässä hetkessä, jätämme pois sen mikä tuo ahdistusta, kuuntelemme itseämme, silloin kuuntelemme maailmankaikkeutta.

Nuorena sen ehkä osaa, vanhempana nykyhetkessä vaikuttaa menneisyys ja pelot. Menneisyyteen vetoaminen on jarru ja tekosyy estää itseään menemästä eteenpäin. Irtipäästäminen negatiivisten asioiden retostelemista menneisyydessä on tekosyy olla ottamasta vastuuta tästä hetkestä. 

Aina on mahdollista päästää irti ja alkaa luoda omaa elämää. Minä olen luonut, sinä olet luonut oman elämäsi ja tulet luomaan jatkossakin. Omista valinnoistasi riippuu millaiseksi se muodostuu. Yksi asia on varma, uuden luominen sisältää luopumista siitä mikä ei enää palvele tarkoitustaan. 

Jokin aika sitten puuhastelin keittiössä, en oikeastaan miettinyt mitään, kun päähäni iskoistui voimalla ajatus; "Tässä iässä (lisään tähän jälkeenpäin, missään iässä) turha tuhlata aikaansa sellaiseen mikä ei mene itsestään eteenpäin. Se on ajanhaaskausta! "

Aivan totta! Itsestään selvä ajatus, jonka toki olen tiedostanutkin, mutta muistutus oli tarpeen. Olen koettanut saada ihmissuhteita ja asioita toimimaan, koska "olen halunnut", jälkeenpäin olen ymmärtänyt että että minähän ansaitsen parempaa kuin mistä olen väkisin koettanut pitää kiinni. Olen ymmärtänyt oman arvoni, minä ansaitsen parasta ja kun sen olen ymmärtänyt tiedän että sen tulen saamaan. Itselleni parhaan.

Pätee kaikkeen meihin. Jonkun on joskus kohteltava meitä huonosti, sitä kautta ymmärrämme oman arvomme emmekä enää tuhlaa aikaamme turhuuteen. Minä ja sinä ansaitsemme parasta, miksi tyytyä mihinkään puolittaiseen kun maailmankaikkeus haluaa antaa meille parasta kun vaan ensin ymmärrämme oman arvomme?

Vaikka sanoinkin tuossa alussa etten ole tehnyt uuden vuoden lupausta, teen sen kuitenkin tässä ja nyt ;
" Lupaan että kuuntelen itseäni, omia intuitioitani ja tunteitani tarkemmin. En tuhlaa aikaa turhuuteen, kuuntelen maailmankaikkeuden viestejä herkemmällä korvalla ja menen eteenpäin. En koeta saada asioita tapahtumaan oman mieleni mukaan vaan annan maailmankaikkeudelle vapaat kädet toimia parhaakseni. 

En jarruta itseäni toimimalla vasten itseäni, vaan kuuntelen itseäni ja tunteitani, koska tiedän että ansaitsen parasta, enkä enää tyydy toiseksi parhaaseen, missään asiassa. Ymmärrän oman arvoni ja sen että mikään eikä kukaan voi estää minua saamasta itselleni sitä parasta joka minulle on tarkoitettu. "

Tämä uuden vuoden lupaus on vapaasti käytettävissä sille joka siihen tarvetta tuntee🙂




 

 

 

 

 

 

 

 

 

 







 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

"Kuuntele sydäntäsi, se ohjaa". Tämän on varmaan suurin osa meistä jossakin vaiheessa kuullut. Pitääkö tuo paikkaansa, ei välttämättä.  Usein olen joutunut asiakkaille sanomaan että tunnustele, onko järki ja tunne samalla tasolla, vai viekö tunteet. järjen ollessa eri mieltä. 

Kun tunteet ja järki ovat eri tasolla, silloin maailmankaikkeus sanoo "ei". Haluamme asioiden tapahtuvan omien aikataulujemme mukaan, haluamme sitä ja tätä, luulemme tietävämme oman parhaamme omien halujemme mukaan, mutta emme me tiedä. Emme tiedä että asia jota niin kovasti juuri nyt haluaisimme, ei välttämättä johtaisi kannaltamme parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. 

Ajatellaanpa vaikka ihmissuhteita. Tai ihan mitä tahansa jota haluat kovasti juuri tällä hetkellä tai olet halunnut menneisyydessä. Tiedät mitä haluat ja se juuri sen asian saaminen tekisi sinut onnelliseksi. Se olisi unelmiesi täyttymys. Olet ehkä ihastunut/rakastunut (omasta mielestäsi) tai haluat unelmiesi työn, uuden kodin, lottovoiton, mitä tahansa haluatkin, mutta asia ei vaan etene, elät tulevaisuudessa; "sitten kun", keskityt siihen mitä sinulta puuttuu ja tuossa puutteen tunnossa elät tyytymättömyyden tilassa tästä hetkestä nauttimatta.

Näinhän me kaikki joskus teemme. Olemme vain ihmisiä ja meille on annettu tuo suurenmoinen mittari; tunteet, jonka avulla voimme tulkita maailmankaikkeuden viestejä. On opittava tulkitsemaan omia tunteitaan. Oikeastaan aika yksinkertaista, mutta koska meille on annettu mieli: "Minä haluan!", se monimutkaistaa asiaa ja tuo meille vaikeutta tulkita maailmankaikkeuden viestejä.

Ilo/suru ovat vastakohtia. Surun sijasta käytän tässä kuitenkin sanaa "ahdistus.", sillä se ehkä kuvastaa tilannetta paremmin. Pitäisi olla jokin sana joka olisi välimuoto noista sanoista mutta minä en ole sitä vielä keksinyt. Siinä mielessä ahdistus on oikea sana sillä se ilmenee kun tastelemme maailmankaikkeuden tarkoitusta vastaan, soudamme vastavirtaan maailmankaikkeuden virrassa, teemme asioita vasten omaa sieluamme, asian voi ilmaista monella tavalla. 

Sanon aina että mikä tahansa asia, jos se tuo enemmän ahdistusta kuin iloa, sen viesti on "ei, näin ei ole tarkoitettu. Vaikka omasta mielestämme se olisi tarkoitettu, mutta kuten sanottu, emme tiedä omaa parastamme. Asiat eivät silloin etene, siitä seuraa ahdistus. Teitpä mitä tahansa, ja yleensä teet liikaa, koetat saada asiat väkisin järjestymään eikä sekään onnistu...maailmankaikkeus jarruttaa: "Näin ei ole tarkoitus."

Tälläisessä tilanteessa järki ja tunteet ovat ristiriidassa. Järki tietää, mutta tunteet hallitsevat, ne haluavat eikä tunteiden seuraamisesta seuraa kuin ahdistusta. 

Luopuminen "erottelukyvyn henkinen laki", on asia jota kaikki opettelemme. Joissakin asioissa osaamme itsestäänselvästi toimia tuon lain mukaan. Emme lue kirjoja jotka eivät meitä kiinnosta, emme katso tv-ohjelmia joihin emme tunne kiinnostusta jne. Emme ole niissä tunnesitein kiinni, ne on helppo sivuuttaa. Silloin käytämme erottelukykyä oikein, se mikä ei meitä kiinnosta/ tee meille hyvää/aiheuttaa ahdistusta, sen sivuutamme, luovumme siitä emmekä vaivaa tuolla luopumisella päätämme sen enempää. 

Toisin on ihmissuhteissa. On niin vaikea luopua vaikka järki sanoo että tämä ei onnistu/ aiheuttaa ahdistusta/ vie turhaan energiaa. Vaikka juuri tuo on merkki luopumisesta. Voisimme kaikki ennustaa jollakin lailla  tulevaisuuttamme jos osaisimme tulkita tunteitamme. 

Mikä tahansa mikä tuo enemmän iloa kuin ahdistusta, on tarkoitettu säilymään, ainakin toistaiseksi, mutta jos ahdistus on suurempi kuin ilo, se on tarkoitettu taakse jätettäväksi. Ja se yleensä tulee jäämään taakse, vaikka kuinka hangoittelemme vastaan: MInä haluan!"
Voimme haluta asioita mutta jos maailmankaikkeus on eri mieltä omasta parhaastamme, ja se on yleensä oikeassa se ei tapahdu. 

Toki viesti voi olla "ei vielä." Ihmeitä tapahtuu, mutta niitä ei pidä jäädä odottamaan. On osattava luopua, aikanaan. Jps koettaa luopua liian aikaisin( ajoitus on aina täydellinen)seuraa on/off-tilanne, ihmissuhteessa varsinkin, ei ole vielä aika. Onneksi maailmankaikkeus tuo aina uusia mahdollisuuksia luopua, se kysyy: "Oletko nyt valmis luopumaan?"

Sanoin aikaisemmin että kaytän ennemmin ahdistus kuin suru-sanaa, tässä vaiheessa. Suru voi olla seurausta luopumisesta, ja luopuminen aiheuttaa surua, sitä edeltää usein ahdistus. Tässä puhun luopumista jostain haluamastamme asiasta, en kuoleman kautta luopumisesta, sehän voi tulla aivan yllättäen ja siitä seuraa heti suru. Joka sekin voi aiheuttaa ahdistusta, päinvastaisessa järjestyksessä. 

Jos tietäisimme että tuo luopuminen meitä ahdistavista asioista on todella meille parasta mitä meille voi tapahtua, emme surisi. Mutta emmehän me tiedä, emme aina usko että koskaan enää tulee toista mahdollisuutta mutta tottakai tulee. Maailmankaikkeus (Jumala, Universumi, miksi sitä haluaakaan kutsua) tuo aina uutta, maailmankaikkeus on rajaton, jokainen on oikeuttu saamaan itselleen parasta mahdollista, miksi tyytyisimme siihen mikä ei sitä ole?

Järkikin sanoo että se mikä meitä ahdistaa, ei voi olla meille parasta mitä ansaitsemme, sanoi sydän mitä hyvänsä. Maailmankaikkeus tietää, sielumme tietää ja koettaa viestittää meille tunteiden kautta, kuuntele tunteitasi, tunnetko iloa enemmän kuin ahdistusta ihmissuhteestasi, /työstäsi/ kodistasi tms. Tunteet ovat mittari joiden avulla voi oppia kuuntelemaan maailmankaikkeuden viestejä.

Silloin kun asiat menevät omalla painollaan, asiat järjestyvät sinun itsesi tarvitsematta ponnistella niiden eteen, tiedät että olet menossa mukana maailmankaikkeuden virrassa. Olet oikealla tiellä. Ja jos haluat päästä tälle tielle, luovu siitä mikä ahdistaa, anna maailmankaikkeuden ohjata. Anna tunteittesi ohjata, mutta älä kuuntele pelkästään sydäntäsi. Odota että sydän ja järki ovat samalla viivalla, silloin tiedät että olet "oikealla tiellä.", silloin  maailmankaikkeus sanoo kyllä.

Luopumisen kautta opimme ymmärtämään oman parhaamme, sen että ansaitsemme parasta itsellemme. Helposti tyydymme johonkin puolittaiseen, johtuen oman arvostuksen puutteesta tai pelosta ettemme voisi saada jotain parempaa, siksi takerrumme johonkin joka ei tuo meille enää iloa ja jos joku ei tuo iloa, vaan enemmän ahdistusta, se on merkki että tuo asia/ihminen on jo täyttynyt tehtävänsä, siitä on luovuttava. 

Kun oivallamme että ansaitsemme parempaa, silloin luopuminen siitä mikä ahdistaa, tai voisi ahdistaa, käy helpommaksi. Rajojen vetäminen, ei:n sanominen, ilman että maailmankaikkeuden tarvitsee siitä meille viestittää tulee helpommaksi. Vedämme rajat kuinka toinen ihminen voi meitä kohdella, olemme oppineet tuntemaan oman arvomme. 

Niin kauan kuin sitä emme ymmärrä, maailmankaikkeus toistuvasti tuo meille uusia tilaisuuksia oppia oman arvomme, uutta luopumisen opettelua. Ja taas ahdistaa. Kun arvomme ymmärrämme, ei meitä enää tarvitse opettaa, silloin saamme sen mitä ansaitsemme, me kaikki, eli kaikkein parhaan itsellemme eikä meidän koskaan, missään tarvitse tyytyä mihinkään puolittaiseen.

Ihmissuhteiden, työn ja kaikkien elämän osa-alueiden on tarkoitus tuoda meille iloa, ei ahdistusta. Se mikä tuo iloa, se on meille tarkoitettu, se mikä ahdistaa, sen on tarkoitus väistyä uuden ja iloa tuottavan asian tieltä. Irtipäästäminen, rajojen vetäminen, ei:n sanominen kuuluvat elämän oppiläksyihin.  Niitä opetetaan, hyvässä tarkoituksessa ja itsestämme riippuu opimmeko. Uskommeko ansaitsevamme itsellemme parasta vai tyydymmekö johonkin puolittaiseen, meillä on aina vapaus valita.  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 






"

Voin ylpeydellä todeta että tämä 1-2-2-kaava on aivan itseni kehittelemä. Tai voisinko sanoa e maailmankaikkeuden kauttani kehittelemä, vaikka se voikin kuulostaa hieman mahtipontiselta.
Viis siitä, kai minäkin saan kuulostaa joskus hieman mahtipohtiselta, aina ei tarvitse olla vaatimaton, varsinkin kun on näin mahtavasta kaavasta kysymys.

Tämä kaava on parin viimeisen vuoden "opiskelun" ja kehittelyn tulos. Olen kehitellyt tätä, taas toistan sanan "maailmankaikkeuden" (vaikka se mahtipontiselta kuulostaakin), itseni ja rakkaiden asiakkaitteni kanssa (heidän siitä tietämättään.)

Tuo kaava perustuu siihen että olettamukseen ja tietoon, varmaan sellaiseen, että maailmankaikkeus, Jumala, universumi, miksi sitä haluaakaan kutsua tuo meille aina uusia mahdollisuuksia, toinen toistaan parempia, meidän ei tarvitse tyytyä ensimmäiseen, eikä toiseenkaan mahdollisuuteen, aina tulee kolmas mahdollisuus.
  
Nuo kaksi ovat usein toistensa äärilaitoja, niiden avulla saamme selville sen mitä elämäämme haluamme ja ennenkaikkea mitä emme halua ja niiden suosiollisella avustuksella saamme elämäämme kolmannen nro 3:n, vaihtoehdon joka on meille parasta. Yksinkertaisesti siitä syystä että meidän ei tarvitse tyytyä mihinkään puolittaiseen, siihen mitä 1 ja 2 edustavat, vaan meillä on oikeus ja oikeastaan velvollisuuskin vaatia itsellemme parasta mahdollista ja sitä nro. 3 tarkoittaa.

Kukaan ei varmaankaan ymmärtänyt sanaakaan siitä mitä tuossa kirjoitin joten otetaan esimerkki ihan oikeasta elämästä, vaikkapa ihmissuhteista:
Kun suhde on täyttänyt tehtävänsä, sitä seuraa (aina) valinta, jatkaako vai lähteäkö eri teille. 
Se joka valitsee eron, altistuu tälle 1-2-3-kaavalle. Kaava alkaa elää omaa elämäänsä, tuoda uusia ihmissuhteita eronneen elämään, ennemmin tai myöhemmin. 

Jossain vaiheessa elämään  tulee uusi suhde. Olkoon tämä ensimmäinen suhde ykkönen (nro1.) Ykkönen ei aina ole paras, ei ainakaan tässä kaavassa, päin vastoin. Tämä suhde on yleensä haastava, sen tarkoitus pn puhdistaa mennyttä, tuomalla samanlaista energiaa kuin mitä oli edellisessä suhteessa. Nurinkurista, myönnän. 
Jos edellisessä suhteessa on ollut ongelma vaikkapa alkoholi, se voi näyttäytyä tässäkin suhteessa. Jos ongelma on ollut uskottomuus, et voi luottaa tähänkään henkilöön jne. 

Tässä sinua testataan, ymmärrätkö ansaitsevasi parasta, tunnetko oman arvosi, vai tyydytkö johonkin joka tuo sinulle ristiriitoja, ahdistustakin, sillä siinä tämä henkilö on mies/nainen paikallaan.  Tässä suhteessa järki/tunteet kulkevat omaa tietään, toisistaan kaukana ja niiden saattaminen samalle viivalle vie aikaa-



Muista aina, että asiassa kuin asiassa tunteet ovat mittari. Niin kauan kuin jokin asia tuo elämääsi iloa enemmän kuin ahdistusta, se on tarkoitettu säilytettäväksi. Kun asia ahdistaa enemmän kuin tuo iloa se on merkki irtipäästämisestä, silloin maailmankaikkeus sanoo "EI" ja siitä seuraa irrottautuminen, väistämättä, jossain vaiheessa. 

Kun tuo irrottautuminen, ainakin suurimmaksi osaksi on, onnistunut on kakkosen vuoro. Sitä ilmentää kaavassa luonnollisesti tuo nro.2. Ei paras mahdollinen tämäkään, sarjassa "riittääkö tämä sinulle?"  Jos sitä pitää edes kysyä, niin vastaus on ehkä ei. Muistathan, sinulla on oikeus vaatia itsellesi parasta, miksi tyytyisit puolittain parhaaseen kun voisit saada parempaakin?

Jotkut voivat tyytyä kakkoseen, ehkä siksi koska pelkäävät etteivät enää löydä kolmosta. Turha pelko, tottakai löytävät. Ei ole helpoin suhde tämäkään, tunteet voivat olla vielä kiinni ykkösessä vaikka suhde on jo loppunut, joten suhteessa on mukana vain puolittain. 

Kakkosessa, samoin kuin ykkösessä on hyviä puolia, mutta myös huonoja puolia. Näiden suhteiden avulla pystyt hahmottamaan itsellesi mitä haluat suhteelta ja varsinkin sen mitä et halua. Jos voisit ottaa näistä kahdesta suhteesta hyvät puolet, sivuuttaa ne mitä et halua, muokkaisit itsellesi kolmosen.  

Kolmonen on "keskitien kulkija." Ykkösen ja kakkosen hyvistä puolista muokattu. Hän on parasta sinulle, ja hän tulee elämääsi kun olet kaynyt nämä kaksi vaihetta läpi. Ykkönen ja kakkonen viitoittavat tietä kolmoselle ja numero 3 on parasta mitä voit saada. 
Minulla on tapana sanoa että aina jostain joutuu tinkimään, ei ole täydellisyyttä,  mutta se mistä joutuu tinkimään, ei ole enää oleellista ja tärkeää kolmosessa. 

Ykkösellä ja kakkosella on tarkoitus. Ne/he auttavat sinua ymmärtämään oman arvosi, sen että ansaitset parasta. Sen tehtävän ne/he suorittavat mallikkaasti ja itsestäsi riippuu kuinka pian oivallat ettei sinun tarvitse tyytyä puolittaiseen kun voit saada itsellesi parasta mahdollista. 

Tähän kaavaan 1, 2 ja kolmosiksi lasketaan henkilöt ja suhteet joilla on merkitystä tunnetasolla, ei siis jokaista tinder-treffiä tms.jotka ei ensitapaamista pidemmälle johda.Poikkeus on ihmiset jotka ovat jo oppineet tuntemaan oman arvonsa, he eivät haaskaa aikaansa sellaiseen mistä intuitio jo heti alkuunsa varoittaa. 

Tämä kaava opettaa kuuntelemaan intuitiota. Ykkösen ja kakkosen kohdalla intuitio kyllä koettaa varoittaa, mutta sitä vain ei tahdo kuunnella. Ei ehkä ole tarkoituskaan, mutta kun suhde on loppunut, voi miettiä taaksepäin, mitä intuitio sanoi alussa? En vaan kuunnellut, koska en uskonut sitä tai en halunnut uskoa. ..kyllä intuitio tietää ja tämä kaava opettaa kuuntelemaan omaa intuitiotaan. 

Tämä kaava toimii myös toisella tapaa. En itse oikein usko horoskooppeihin, jokaisesta löytyy johonkin tähtimerkkiin sopivaa, mutta testaapa tätä:

Kaksi kolmosta yhdessä on paras vaihtoehto, ykkönen ja ykkönen nounou,ykkönen ja kakkonen, ei sekään oikein toimi. Kolmonen ja ykkönen...kolme on ykköselle paras vaihtoehto, mutta koska ykkösen on vielä käytävä läpi kakkonen, ei hän välttämättä ymmärrä kolmosen ihanuutta, ei vielä ainakaan, ehkä sitten kun kakkonen on taputeltu....ymmärrätkö idean?

Tämä kaava loppuu kolmoseen, sitä voisi jatkaa vielä neloseen, mutta koska kolme on minulle tärkeä luku, päätän sen tuohon. Nelonen voisi vielä menetellä, mutta jos aletaan mennä siitä eteenpäin, voi olla vaarana jo ihmissuhteilla pelailu, ja se ei tuo hyvää pelaajalle itselleen. Voi joutua tyytymään ykköseen, koska kakkonen ja kolmonen ovat jo ymmärtäneet oman arvonsa eivätkä lankea nro 9. charmiin.

Kaava alkaa aina alusta 1-2-3, 1-2-3, loputtomiin. Se toistuu kaikessa, jos olet työssä josta et nauti, sinulle annetaan tilaisuuksia uuteen. Kuten sanoin, se mikä tuottaa ahdistusta enemmän kuin iloa, on tarkoitus jäädä taakse. Osaisimme ennustaa omaa tulevaisuutta kaikki mikäli osaisimme tulkita omia tunteitamme.

Se mikä tuottaa enemmän iloa kuin ahdistusta, se on tarkoitettu jäämään, kunnes ilo vähenee.. silloin sinulle tuodaan mahdollisuuksia siirtyä muuhun, tartutko ensimmäiseen tarjoukseen vaikka intuitio kertoisi ettei se ole sinun juttusi, uskallatko toisen tarjouksen tullessa luottaa että tulisi kolmas, vielä parempi, vai tyydytkö kakkoseen ? Oma on valintasi eikä valinnoista rankaista, aina tulee uusi mahdollisuus, uusi 1-2-3. Näin se menee. 

Minäpä jatkan pohdiskeluja, tällä hetkellä on pohdiskelu ja testi, onko "kaikki aikanaan" sanonta sittenkään aivan totta. Voiko ajalle milloin asiat tapahtuu asettaa määräajan, olenhan jo vuosia asettanut määräajan rahalle, siihen ja siihen päivään mennessä on oltava tilillä rahaa tuon verran, ja aina raha on ilmaantunut, vaikka usein olen ajatellut että ihme jos tuon saan kasaan.
Yksityisurittäjänä alvit, kirjanpitokustannukset, verot, yelit ja lisäksi omat hlökoht. kulut on maksettava joka kuukausi ja se ei ole pieni summa. Mutta en valita, tunnen kiitollisuutta joka kerta kun maksan laskuni ajallaan, aina ihme tapahtuu ja rahat saan kasaan, kiitos siitä maailmankaikkeudelle ja tietenkin ihanille asiakkailleni.

Kävin pitkästä aikaa kirjastossa, lainasi kirjan "E2 yhdeksän energiatestiä jotka todistavat että ajatuksesi luovat todellisuutesi", sattuikin olemaan tuohon teemaan sopiva. 

Kyllähän me itse luomme omaa elämäämme, ajatukset sanat, teot,  aikamukset, sitä niitämme mitä kylvämme mutta tuo ajan määrääminen, aikataulujen asettaminen on kiehtoja ajatus. Kaikki ei ehkä ole sittenkään "aikanaan" vaan voimme itse määritellä ajan missä ajassa haluamme mitäkin tapahtuvan. Siitä sitten myöhemmin, kunhan olen vähän opiskellut, käytännössä, asiaa tarkemmin.

Vielä jälkikirjoitus tuohon 1-2-3 kaavaan. Tiedän että joku haluaa kumota kaavani sanomalla :" Kyllä minä löysin heti ihanan suhteen eroni jälkeen ja olemme onnellisia yhdessä, olleet jo 2 vuotta!"
Onnittelut hänelle, olet oppinut tuntemaan arvosi jo entisen liittosi aikana, sinua ei ole tarvinnut opettaa.
Mutta mietipä tarkkaan, eikö vaan ykkönen ja kakkonen koettaneet tulla elämääsi, mutta intuitiosi varoitti ja sinä kuuntelit sitä? Et tuhlannut aikaa sellaisen oppimiseen minkä olit jo oppinut...tai sitten elät vielä harhassa etkä ole kuunnellut intuitiotasi, luulet ykköstä kolmoseksi?

 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 







 

Jääkaappini ovessa on itse kirjoittamani lappu jossa lukee:" Menestystä ei voi tavoitella, kuten ei onnellisuuttakaan. Menestys on seurausta hyvin tehdystä työstä. Pitkällä tähtäimellä menestyt siksi että olet unohtanut ajatella sitä."

Tuon lauseen löysin jostakin kirjasta jo vuosia sitten. Olin sen laittanut laatikkoon talteen, unohtanut sen kokonaan ja muutama kuukausi sitten löysin sen siivotessani. 

Tuossa puhuttiin myös onnellisuudesta. Onnellisuuttakaan ei voi tavoitella, voisiko se olla seurausta hyvin eletystä elämästä?

En ehkä silloin miettinyt tuota asiaa niin tarkasti, oli kai vaan hyvin sanottu. näin kai ehkä ajattelin silloin mutta nyt ymmärrän että tuohan on aivan totta. Elämä on opettanut tuon tärkeän asian minulle, konkreettisestikin. 

Tärkeimmät asiat mitä olen elämässäni saanut, ihmissuhteet, työ ym. ovat kaikki olleet "sattuman" tulosta. En ole niitä tavoitellut, ne vaan ovat tulleet itsestään. Se kaikkein kestävin ja tärkein ei tule tavoittelemalla sitä, se tulee kun on aika ja silloin kun sitä ei etsi. 

Uskon että se mikä meille on tarkoitettu, sen saamme, etsimmepä sitä tai emme. Etsimisen tie on tuskainen, "milloin?" kysymme ja olemme malttamattomia. Aina on kaksi tietä edessämme, helppo ja vaikea tie.

Useimmiten valitsemme vaikeamman. Etsimme, olipa kyse vaikka ihmissuhteesta tai työstä, olemme malttamattomia ja tuskastumme kun emme saa haluamaamme siihen tahtiin kuin itse koemme olevamme valmiita sitä vastaanottamaan. Vaikea tie ei ole tässä hetkessä elämistä, se on elämistä tulevaisuudessa. "Silloin kun saan sen, silloin olen onnellinen.Jos saan enemmän rahaa, hyvän ihmissuhteen, paremman työn, silloin kaikki on hyvin. " 
Se on tulevaisuudessa elämistä, keskittymistä siihen mikä elämästä puuttuu. 

Vaikealla tiellä emme ymmärrä että se mikä meille on tarkoitettu, sen saamme vaikka emme sitä jatkuvasti tavoittelisi. Riittää kun teemme työmme mahdollisimman hyvin. Riittää kun hoidamme ihmissuhteemme mahdollisimman hyvin, riittää kun elämme mahdollisimman hyvin. Mielellään innostuksen vallassa, olemme innostuneista tästä hetkestä, sen suomista mahdollisuuksista. 

Tällä hetkellä teemme tulevaisuuttamme. Aina on kaksi tietä, riittää kun valitsemme helpomman, tämän hetken innostuksen tien. 

Tiedän kyllä, joku sanoo nyt: "Kuinka voi olla innostunut kun työ on mitä on, sitä "unelmien miestä/naista" ei löydy, ihmissuhteet vaan tökkivät eikä rahaakaan ole, miten silloin voi olla innostunut mistään?"

Lue uudelleen mitä kirjoitin ylhäällä ja oivalla että mikään mitä elämääsi ei tule etsimällä. Annan helpon esimerkin:

Olen hyvä hävittämään tavaroitani. Jokin aika sitten kadotin kotiavaimeni, tiesin kyllä että kotona sen on oltava, tuhlasin puoli tuntia etsimiseen mutta luovutin. Aamulla heräsin ja sain (harvinaista kyllä heti aamusta) siivousvimman. Aloin pyyhkimään pölyjä, nostin pöytäliinaa ja avain oli siellä...

Toinen esimerkki: Sisareni kadotti tärkeän paperin. Hän soitti minulle että näenkö minne hän on sen hukannut. He ovat etsineet sitä kauan eikä sitä vaan löydy. Sanoi hänelle että lakkaa etsimästä niin se vaan tupsahtaa esille. 
Hänelle tuli vieras samana iltana, he alkoivat katsella valokuva albumia ja siellä tuo kaivattu paperi olikin, valokuva-albumin välissä. Tuskin he olisivat sieltä osanneetkaan etsiä ilman tuota vierasta, hauska sattuma. 

Tavoitteita on elämässä oltava ja niiden eteen joudumme tekemään työtä. Kuten sanoin saamme aina sen mikä meille on tarkoitettu, jos meille on tarkoitettu hyvä työ, hyvä ihmissuhde, rikkaus tai mikä tahansa mitä nyt tavoittelemmekaan, sen saamme, vuorenvarmasti. 

Mistä sitten tiedämme sen mikä meille on tarkoitettu? Emme aina tiedäkään eikä meidän sitä aina tarvitsekaan tietää, riittää kun olemme innostuneita tässä hetkessä, silloin olemme oikealla (sillä helpommalla, vaikka se tuntuukin usein vaikeammalta tieltä, koska useimmat valitsevat ennemmin vaikea tien) tiellä. 

Joku viisas on sanonut että ihminen on menestynyt silloin kun hän menee nukkumaan hyvällä omalla tunnolla. Minä lisäisin vielä että tyytyväisenä elämäänsä, sillä ei ole välttämättä mitään tekemistä rahan, ihmisuhteen tai muun ulkoisen kanssa, mutta se tuo seurauksena menestymistä ja onnellisuutta. Tavalla tai toisella. 

Mietin omaa elämääni, mikään hyvä ja minulle tärkeä ei ole tullut etsimisen kautta. Tärkeimmät asiat, ihmissuhteet, työ ovat tulleet etsimättä. Sattuman kautta. Kehotan sinua miettimään omaa elämääsi, niitä tärkeimpiä asioita. Kuinka ne olet saanut elämääsi? Veikkaan että alintajuisesti olet kuitenkin valinnut tuon helpomman tien, "sattumien tien", et ehkä edes tiennyt tarvitsevasi jotain elämääsi kun se vaan tuli kohdallesi, sattumalta. 

Mieti myös tätä hetkeä...oletko vielä tuolla samaisella tiellä vai oletko kääntynyt toiselle tiellä? Etsitkö elämääsi jotain, jota sinulta vielä puuttuu? Tuskailetko kun et sitä löydä, oletko unohtanut tässä hetkessä elämisen taidon jonka ehkä joskus osasit?  

Emme voi nopeuttaa aikaa. Se mikä on tarkoitettu tapahtuvaksi, se tapahtuu, täsmälleen ja päivälleen kuten on tarkoitettu. Voimme vain valita tien miten sinne kuljemme, vaikeamman tai helpomman tien. Mieti kumman tien itse valitset ihmissuhteissasi, työssäsi tai yleensä elämässäsi, tässä hetkessä ?

 

 

Minun äitini kuoli  itsenäisyyspäivän vastaisena yönä muutama viikko sitten. 
Hän sai kuolla omaan kotiinsa, omaan sänkyynsä.
Vaikka Ikää oli jo 88 vuotta. mieleltään hän oli pirteä, toki fyysisiä sairauksia kuten diabetes, keuhkoahtauma sekä joitakin muita fyysisiä sairauksia oli, kuolema oli silti odottamaton.
Kävin hänen luonaan saman päivän aamuna avaamassa oven turvarannekkeen asentajalle. Turvaranneketta  hän ei ollut aikaisemmin halunnut, vaikka jalat olivat huonot ja hän oli kaatuillut. hän ei sitä omasta mielestään tarvinnut.

Päätimme että emme enää kysy hänen mielipidettään vaan ranneke on hankittava ja ihme kyllä hän oli sen suostunut ranteeseen laittamaan. Se hänellä oli ranteessaan kuollessaankin, hän ennätti pitää sitä vaan päivän mutta se ettei hän sitä ollut painanut ( muistissa hänellä ei ollut vikaa) kertoi kuoleman tulleen hetkessä, hän ei ollut ennättänyt reagoida. Se tieto helpottaa. 

Ollessani hänen luonaan aamulla katselin ympärilleni tavarapaljoutta. Ajattelin että pitäisi ruveta vähitellen raikkoamaan tavaroita, kun hän lähtee tästä maailmasta, on paljon tehtävää. Enpä arvannut että asunnon tyhjentäminen olisi niin lähellä. 

Äiti ei ollut mikään helppo ihminen. Hän oli määräilevä, dominoiva, aina oikeassa, varsinkin nuorempana. Hän osasi tehdä toisten elämästä vaikeaa, varsinkin isäni, sai siitä kärsiä koko elämänsä. Lapsuudessani lähdimme me lapset useimmiten kouluun kahvin ja pullan voimalla ja harvoin äiti oli valmistanut ruokaa kotiin tullessamme, useimmiten söimme mitä satuimme kaapista löytämään. 

Opin jo lapsena tarkkailemaan äidin ilmeitä. Siitä tiesin millä päällä hän oli. Harvemmin ilme oli iloinen. Isämme tasapainotti, hän koetti välttää riitoja meidän lasten takia, mutta aina riitaan ei tarvita kahta. Äiti osasi sen taidon. 

Opimme jo lapsesta tekemään töitä, olimme heinäpellolla isän apuna, lypsimme lehmiä, siivosimme, äiti useimmiten vältteli fyysistä tekemistä. Kyllä hän vanhemmiten mielellään kertoi miten hänen terveytensä oli mennyt raskaissa maatalon töissä, mutta totuus oli toinen. Äitini sisar sanoi kerran että isäni ansaitsisi Nobelin rauhanpalkinnon, mikä oli totta, sen isä olisi ansainnut koettaessaan säilyttää edes jonkinlaisen rauhan äidin kanssa, meidän lasten takia. 

Mummoni ja ukkini (isäni vanhemmat) asuivat samassa taloudessa. He olivat minulle läheisiä. Nukuin usein mummoni vieressä, hän kertoi minulle enkelitarinoita ja ninua kiinnosti ne kovasti, aivan kuten oma tyttärentyttäreni  vielä muutama vuosi sitten kyseli iltaisin minulta enkeleistä...perinne jatkuu siltä osin. Mummoni oli minulle läheisempi kuin äitini.  

Lapsena minusta tuntui oudolta seurata ystävieni kotielämää. Ihmettelin miten joku voi jutella omalle äidilleen niin luontevasti, miten heidän  kodeissaan oli niin erilainen tunnelma kuin meillä. Ja miten siistiä siellä oli! Se oli kuin toinen maailma, vaikka en kyseenalaistanut omaa kotiani, se oli luonnollista minulle, ennemmin ihmettelin heidän kotejaan ja lämmintä tunnelmaa siellä. 

Enkä hän teki minulle palveluksen. Valitsemme osamme jo tänne tullessamme, aina on kaksi tietä valittavana. Ehkä hän suuressa sielun  rakkaudessaan valitsi itselleen vaikeamman tien näyttääkseen tien mitä ei pidä kulkea eikä kukaan meistä hänen tyttäristään  ole valinnutkaan hänen tietään. Pidämme huolta kodeistamme, siivoamme, huolehdimme lapsistamme...

Haastavat ihmiset ovat valepukuisia opettajiamme. He opettavat meille anteeksi antoa, he näyttävät tien mitä ei pidä kulkea. Ehkäpä ilman heidän esimerkkiään valitsisimme toisen tien.
Lapsuuteni ja nuoruuteni jälkeen päätin ja sanoin usein lapsillenikin että koti on paikka jossa kenenkään ei pidä pelätä. Välillä avioliittoni aikana pelkäsin, en itseni enkä lasteni puolesta vaan mieheni puolesta....mitä tapahtuu jos alkoholin ja mielialalääkkeiden väärinkäyttö  ei lopu. Elin monta vuotta pelossa kunnes erosin, nyt ei tarvitse enää pelätä, vastuu omasta elämästään on hänellä itsellään, ei minulla. 

Ehkä ilman äitiäni ja ilman tuota hänestä johtuvaa päätöstäni  olisin jatkanut elämääni pelossa. Kaikessa on suunnitelma, kaikki on etukäteen suunniteltu. Aina on kaksi tietä valittavana ja vaikka valintammekin ovat  tiedossa "ylhäällä". meillä on vapaus valita oma tiemme. 

Olen jo aikaa sitten antanut anteeksi äidilleni. Hän ei voinut itselleen mitään, hän oli "valepukuinen opettaja." He valitsevat itselleen vaikeimman osan, meidän oppilaiden valinta on opimmeko vai seuraammeko heidän esimerkkiään. 

Kun menimme tyttäreni ja hänen tyttärensä sekä poikani kanssa valitsemaan kukkia hautajaisiin ajattelin että annan lasteni valita kukat ja värit. Jotenkin perinteinen punainen ei sopinut, itse ajattelin mielessäni keltaisia, vaikka en keltaisista kukista välttämättä pidäkään. 

Keltainen on  ilon väri. Ajattelin että äidille on nyt koittanut ilon aika, hän pääsi  nyt Kotiin ja kaikki on sovitettu. Hän tapaa siellä isäni, he ovat jälleen yhdessä vailla riitoja. Vaikka elämä täällä ei ollut ruusuista, oli heidän välillään kuitenkin jonkinlaista rakkautta, vaikka se ei välttämättä ole minun käsitykseni rakkaudesta, en voi tuomita toisten valintoja. He elivät kuitenkin yhdessä 50 vuotta.

Tyttäreni valitsi kauniin kimpun vaalean liloista ruusuista ja tumman liloista pienemmistä kukista. Kaunis väri jota en itse olisi osannut ajatellakaan. 
Lähtiessämme pois liikkeestä tyttärentyttäreni kilautti kirkkaalla lapsenäänellään :" jospa mummo ei ole enää ilkeä kun hän on kuollut!"

Se ei ollut ilkeydellä sanottu häneltä, hän tietää jo 9-vuotiaana että elämä jatkuu, se oli toteamus ja aivan totta se olikin. Kuoleman jälkeen ihminen muuttuu, hän näkee omat tekonsa, tuntee tunteet jotka on toiselle aiheuttanut ja tilalle tulee rakkaus.

Tuo hänen toteamus nauratti meitä. Myyjäkin sen saattoi kuulla, siitä viis, lasten suusta totuus tulee, mitäpä sitä kaunistelemaan. 

Sanoin tyttärelleni liikkeen ulkopuolella että otin äitini seinältä pienen enkelitaulun jonka olin äidilleni aikoinaan antanut. Ensimmäisiä maalaamiani tauluja, siinä enkeli kulkee pitäen pientä tyttöä kädestä. Sanoin antavani sen hänelle, ikäänkuin mummolta muistoksi. 

Minä lähdin kotiin, he lähtivät ravintolaan syömään. Söin keittiössäni ja katselin enkelitaulua. Enkelillä oli pieni kukkakimppu kädessään. Ajattelin että se näyttää niin tummalta ja voisin sen maalata piiloon ja laittaa käteen jotain muuta. Katsoin tarkemmin, enkelillä oli vaalean ja tummanlilan värisiä kukkia kädessään, enpä maalaakaan. 7 vuotta sitten äidilleni maalaamassani taulussa oli samanväriset kukat kuin mitkä tyttäreni valitsi äidilleni. 

Kerroin tämän myöhemmin tyttärelleni. Hän kertoi että heidän tullessaan ravintolasta ulos oli jo pimeää. Tuo 9-vuotias neiti sanoi hänelle: "katso äiti, taivas on aivan violetti!" Mummon tervehdys, kaikki on hyvin. 

Mieleeni tuli vielä katsoa minkä arkkienkelin väri lila onkaan. En ole niin perehtynyt arkkienkeleihin enkä heitä ulkoa muista, mutta lila väri minulle ilmentää negatiivisen taakse jättämistä ja uuden tulemista. 

Piti googlettaa. Arkkienkeli Zadkiel, anteeksiannon, armon, ilon ja muutoksen enkeli, hänen värinsä on violetti. Miten osuvaa, laitoin viestiä tyttärelleni tuosta, ihme ja kumma, hän oli vielä googlettanut itsekin. Hän kun ei aina niin ottaudu näihin asioihin. Hän laittoi minulle viestiä..."Zadkielin henkinen asuinpaikka on Kuubassa!!!!"

Hetken mietin mitä väliä henkisellä asuinpaikalla on, sitten muistin, tyttäreni kertoi muutama viikko sitten varanneensa matkan keväälle  Kuubaan. Silloin vastustin, miksi niin  kauas? En vastusta enää, matkalla on tarkoitus, he kyllä ovat siellä turvassa.

Sisareni tytär kertoi heränneensä keskellä yötä. Hänellä oli silmät auki ja hän oli ollut valveilla mutta ei ollut pystynyt liikkumaan. Tiede selittää tuon unihalvaukseksi, mutta kokemuksesta tiedän että on toinenkin selitys. Joku silitti hänen poskeään, äitini kävi vierellä, uskon niin.

En usko että kukaan meistä lapsista on katkera lapsuudestaan. Uskon että olemme kaikki antaneet anteeksi, kävimme äidin luona, minä hoidin poikani kanssa viimeiset vuodet kaupassa käynnit ja siivosimme hänen luonaan loppuun asti. Puhuimme siskoni kanssa että äitimme oli "bilehile", hänellä oli sosiaalinen puolensa ja hän nautti ihmisten seurasta. Varsinkin jos hänet huomioitiin, ei hän hautajaisissa, ei edes isämme hautajaisissa itkenyt, vaan nautti ennemmin seurustelusta ihmisten kanssa. 


Sisareni löysi äitini muistivihkosta värssyn jonka äiti oli siihen joskus kirjoittanut. Se sopii hänen kuolinilmoitukseensa, konkreettisestikin, näinhän siinä kävikin:

"Tuli taivaan enkeli vuoteesi luo ja kuiskasi sulle hiljaa;
Lähde kanssani Taivaan Isän luo,
sinä olet jo kypsää viljaa. 
Oli muuttosi tyyni ja rauhainen
kun lähdit luokse Jeesuksen."

 
Ehkä emme itke häntä niin paljoa kuin yleensä ihmiset äitinsä kuoltua itkevät, ennemmin iloitsemme hänen puolestaan. Hän on saanut rauhan ja hänellä on kaikki hyvin. Hän täytti tehtävänsä äitinäni esimerkillisesti, hän antoi minulle vahvuutta kulkea omaa tietäni muiden mielipiteestä välittämättä. Siinä olen äitini tyttö.!